Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Mihin yhteyttä milloinkin?

Isännöitsijä hoitaa taloyhtiön hallinnollisia ja taloudellisia tehtäviä. Voit tehdä isännöintiyritykseen muuttoilmoitukset ja asiakirjatilaukset. Isännöitsijän puoleen on hyvä kääntyä myös yhtiövastiketta tai käyttömaksuja koskevissa asioissa. Korjaus- ja huoltotoimet, jotka eivät selvästi kuulu huoltosopimuksen piiriin ja saattavat näin aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia, on myös syytä jättää isännöitsijän eteenpäin vietäviksi.

Huoltoyritys hoitaa taloyhtiön kunnossapitoon liittyviä asioita, siivousta ja teknisen huollon palveluja. Vikailmoitukset ja huoltopyynnöt voi tehdä huoltoyhtiölle. Myös vapaita vakiosaunavuoroja voi tiedustella huoltoyhtiöltä. Huoltoyhtiön vastuulle kuuluu myös ovien lukitseminen ja aukaisu. Katso tarkemmin: Tiivistelmä käyttö- ja huoltosuunnitelmasta

Päivystävä huoltomies palvelee, kun on kyse pikaisesti hoidettavasta korjaus- tai huoltotyöstä iltaisin tai viikonloppuisin.

Hallituksen puheenjohtajaan ja taloyhtiön hallitukseen voit ottaa yhteyttä silloin, kun asia koskee esimerkiksi isännöitsijän tai huoltoyhtiön toimintaa tai taloyhtiön asioita, jotka eivät kuulu isännöitsijälle tai huoltoyhtiölle. Puheenjohtajaan on syytä ottaa yhteyttä, jos asiasi edellyttää hallituksen tai yhtiökokouksen käsittelyä.

Jotta myös sinuun tarvittaessa saadaan yhteyttä, huolehdi, että yhteystietosi ovat kunnossa. Ks. sähköiset palvelut ja uudelle asukkaalle.

Päivitetty 25.11.2019