Yhteisten tilojen käytöstä
Yleistä huolenpitoa yhteisistä tiloista
Yleinen siisteys edellyttää huolenpitoa: omien jälkien korjaamista niin pihoilta, porrashuoneista, vinteistä, kellareista, pesutuvista kuin saunoistakin: sopimuksen mukainen siivous kuuluu siivojalle, omien jälkien korjaaminen pitää siisteyttä yllä.
Tavaran säilytys porrashuoneissa, ullakkojen ja kellarien käytävillä on luvatonta ja saattaa aiheuttaa vaaratilanteita.
Tavanomaiset kynnysmatot ja kukkaset ikkunalaudalla ovat toki mukavia (lautanen kuitenkin kukkapurkin alle :).
Tupakanpoltto on kielletty kaikkialla yhteisissä sisätiloissa eikä se ole suositeltavaa myöskään parvekkeilla. Tumppien heittely pihalle tai kadulle loukkaa naapurien oikeutta siistiin ja vaarattomaan ( pikkulapset! ) ympäristöön. Jos parvekkeella on tuhkakuppi, sen pitää olla kannellinen ja niin suuri, että se ei pääse putoamaan pihalle kaiteen raoista. Lasinen kuppi voi aiheuttaa vaaraa särkyessään.
Ulko-ovet ja parvekkeitten ovet ovat vanhoja puuovia, ne eivät aina sulkeudu kunnolla. Asukkaitten tulee osaltaan huolehtia, että ovet ovat kiinni - kyse on sekä ovien kunnossapysymisestä että turvallisuudesta.
Kotieläinten ulkoiluttaminen pihalla tai päästäminen rappuun ilman valvontaa on kielletty yleisen siisteyden ja viihtyvyyden vuoksi. Kadunkaan puolella ei kivijalkaa ole käymälä, vähän kauemmas olisi syytä ehtiä.
Piha-alueitten hoitajien työtä yhteisen viihtyvyyden eteen on syytä huomaavaisella käyttäytymisellään tukea. Tätä ymmärrystä on syytä lapsillekin sopivasti opettaa. Nurmikot ja istutukset ovat keväällä erityisen arkoja.
varaukset tehdään isännöitsijältä.
Vuoro joka viikko maksaa 30,-/kk ja joka toinen viikko 15,-/kk ja se maksetaan yhtiövastikkeen yhteydessä. Vuokralaiset voivat saada oman laskun, jos vuokranantaja ei halua huolehtia maksusta.
Lenkkisauna on tiistaisin klo 19-21 miehille 4B-portaassa ja naisille 8F-portaassa.
Tilapäisesti käyttämättä jääviä vakivuoroja voi metsästää ja tarjoilla käyttöön asukkaitten Facebook-ryhmässä.
Saunoihin ja pesutupiin sekä niihin vieviin rappuihin/kellareihin pääsee emännänavaimella, jossa kirjaimet EA.
Emännänavaimen saa kuittausta vastaan huoltoyhtiöstä. Noudettaessa esitetään maksukuitti panttimaksusta 30,- maksettuna talon vastiketilille.
Kun avain palautetaan, pantti maksetaan takaisin.
Pesutuvat
Saunoihin ja pesutupiin sekä niihin vieviin rappuihin/kellareihin pääsee emännänavaimella, jossa kirjaimet EA.
Käyttöajat:
arkisin 8-20
viikonloppuisin 10-20
kuivaajan käyttö sallittu klo 21 asti
Pesutuvan ja sen koneitten käyttöohjeet (ovat myös pesutuvissa)
- Ei mattoja pesukoneeseen eikä rumpukuivaajaan
- Ei vastapestyä pyykkiä lingosta suoraan mankeliin
- Kaarituelliset liivit pesupussiin
- Värjääminen pyykkikoneella on kielletty
- Merkitse selkeästi käyttötuntisi ja huoneistosi (talon numero, porras ja huoneiston numero) varauskirjaan ennen vuoroasi, pesukone- ja kuivaajatunnit merkitään erikseen. Tee varauksesi käyttöaikoina - et häiritse hiljaisena aikana lähiasuntoja.
- isännöitsijä laskuttaa varauskirjan perusteella (1 €/ konetunti v. 2016).
Vuorosi jälkeen
- Sulje koneitten virta ja molemmat vesihanat
- Puhdista ja kuivaa pesukone - myös pesuainekaukalot
- Tyhjennä kuivaajan ja sen ilmanvaihtoyksikön nukkasihti
- Puhdista ja kuivaa pesualtaat ja lattia
- Roskat roskalaatikkoon pihalle.
Pyörien säilytys
Pyörävarastoja on kellaritiloissa kaikissa taloissa ja pyörätelineitä talojen pihoissa.
Polkupyörien kiinnittäminen kaiteisiin, mattotelineisiin ja tikapuihin on kiellettyä.
Kulkutielle kiinnitetyt pyörät haittaavat pihan puhtaanapitoa ja asukkaiden kulkua ja voivat aiheuttaa kompastumisia. Haittaavasti kiinnitetyt pyörät irrotetaan rikkomalla lukitus ja siirretään kellariin. Polkupyörät ovat pihalla omistajan omalla vastuulla myös siinä tapauksessa, että huoltoliike vahingoittaisi niitä lumitöiden yhteydessä. Pyörät, joita ei talvella käytetä, tulee siirtää kellareihin talviajaksi.
Asuntokohtaiset varastokomerot
Varusta oma varastokomerosi lukolla. Älä säilytä tavaroitasi käytävätiloissa. Palavia nesteitä ei varastotilossa saa säilyttää.
Kuivausullakot
ovat pyykin nopeaa kuivatusta, eivät säilytystä varten. Valuvan märkää pyykkiä ei saa ripustaa ullakolle. Seuraa pyykkisi kuivumista ja vapauta tilaa seuraavalle pyykkärille. Pyykkinarut ulkona tyhjennetään myös mahdollisimman pian - myös alakerran asukkaiden viihtyvyyden vuoksi!
Askarteluhuone
Avaimen saat 30 €:n panttia vastaan isännöitsijätoimistosta. Hallituksen vastuuhenkilöt opastavat laitteiden turvallista käyttöä. Ilmoitathan askarteluhuoneen ilmoitustaululla tekemisistäsi yhteiselon sujuvuuden takaamiseksi. Avainpantin lisäksi tilan käytöstä peritään 25 €:n vuosikorvaus, jolla välineistöä ylläpidetään ja hankitaan mahdollisuuksien mukaan uusia. Askarteluhuoneen käytölle on tulossa tarkempi ohjeistus.
Talon tonttialueella ei ole virallisia parkkipaikkoja. 8-talon päädyssä on
tila yhdelle autolle, jonka olemme varanneet huolto- ja remonttikäyttöön.
Siihen emme siis myönnä lupia talon asukkaille. Ajaminen ja paikoitus
pihalla on kielletty.
Katupaikoitukseen oikeuttavan asukaspysäköintitunnuksen saa lunastaa vuodeksi kerrallaan kaupungin rakennusvirastosta. Lue lisää:
http://www.hel.fi/www/Helsinki/fi/kartat-ja-liikenne/pysakointi/asukas-ja-yrityspysakointi/
Muista myös liikennemerkein osoitettu autonsiirtovelvoite Hauhontiellä. Katso aikataulu: http://www.puhdistussuunnitelmat.fi/helsinki/?katu=hauhontie
tai http://www.puhdistussuunnitelmat.fi/helsinki/alue/00550
päivitetty 14.11.2021